Kaikilla meillä on mielikuvitus. Käytämme sitä joko enemmän tai vähemmän, tilanteesta riippuen. Jokaisen mielikuvitus on ainutlaatuinen ja kuvittelemme asiat oman mielemme mukaan.

Esimerkiksi 16-vuotias Harry Styles: hän näkee lähes joka paikassa hohtavia olentoja, joita hän kutsuu enkeleiksi. Muut eivät tietenkään näe eivätkä kuule niitä, koska se on Harryn omaa - ja outoa - mielikuvitusta. Joskus hän tosin toivoisi niiden olevan totta.

Muut eivät edes tiedä Harryn näkevän enkeleiden tepastelevan ympäri maailmaa. Ei edes Niall, Harryn paras ja ainoa ystävä, joka itse höpisee koko ajan omista mielikuvituskavereistaan: irlantilaisista tontuista. Joskus Niall saattaa kysyä, mille Harry nauraa tämän tuijottaessa ei mitään ruskeat kiharat karkaillessa kasvoille. Mutta Harry vain puristaa päätään, punastuu, ja heittää hupun päähänsä.

Mitä hän voisi Niallille sanoa? "Hei Niall, mä näen enkeleitä!" vai? Niall luultavasti pitäisi häntä hulluna.

Joten Harry pitää asian omana salaisuutenaan.

Enkeleihin liittyy myös eräs toinen salaisuus: Harrylla on oma lempienkelinsä. Kauniin ruskeat hiukset ja taivastakin siniset silmät omistava poikaenkeli. Enkeli on hieman lyhyempi Harrya. Sen hän on huomannut kävellessään pari kertaa enkelin ohi. Harry ei tiedä hänen nimeään, eihän hän koskaan edes puhu enkeleille, koska ne ovat vain hänen omaa mielikuvitustaan. Miksi ihmeessä hän juttelisi jollekin, joka ei oikeasti ole olemassa?

---

Harry aloittaa jokaisen aamunsa samalla tavalla, aivan kuten tämänkin sumuisen maanantaiaamun: hän syö kipollisen muroja, harjaa paksut kiharansa ja lähtee kävellen kouluun. Päivä ei tosin jatku aivan normaaliin tapaan..